Ruumis loi itsensä omaksi kuvakseen
Kuolaavan kiven vuoreksi
Kertoakseen hengen voimista,
Tai ohueksi harsoksi
Josta henki paistaa läpi
Kertoakseen täsmälleen samasta
Itselleen ja ruumiiden perheelle
Henki on se jolle liitto ei riitä
Mutta liitto pysyy
Joku kutsuu entropian yllensä
Näyttääkseen missä hienompi aine vaihtuu astiakseen,
Säkiksi jonka henki sitoo
Ja antaa värikkään liekin ratkoa
Jotta tyhjä voisi nousta siivilleen
Mikä palaa, palaa aina
Vaan kuka haistaa savun?

Puolimielinen etsii
Jotain elämää sieltä
Missä vain kuolema pesii

Syntyi
Luuli olevansa
Uneksi
Vailla tarkoitusta

Hullut hahmot
Muotoon takertuu
Paeten sitä mitä janoaa

Lakkasi
Olemasta
Tahtoi tapahtua
Kuoleman lailla

Kuolema rajaa
Piirtää hahmon, nimeää
Herää sanoen "minä olen"

Kasvu, joka ruokkii juurensa
Rikkomalla hedelmänsä
Vailla ymmärrystä muusta
Kuin hälystä hajoavan alla,
Etsii paikkaansa kierrossa
Vailla suuntaa tai laatua
Peilatakseen toteavaa luojaansa
Tyhjäksi itsensä kuorimalla
Valitsee paikkansa
Orpojen pyyteitten myllyssä
Tai palaa valossa
Jolle silmänsä pysyivät sokeina
Takaisin virtaan
Joka aarteensa hautoo välttämättömyyden painolla
Suomuksi pinnalle
Joka kuolevan lailla kerälle kääntyy


[translation:]

The body created itself in its own image
As a mountain of drooling rock
To tell of strength of spirit
- Or as a thin veil
Through which spirit shines
To tell of exactly the same
To itself and the family of bodies
Spirit is he who refuses the union
Yet the union persists
Some call to be coated with entropy
To show where the higher substance separates from its container,
The sack that it itself hurried to tie,
And allow the colourful flame to solve
For the emptiness contained to gain its wings
Whatever burns, burns eternally
But who smells the smoke?

Half-minded
Seeks life
From where
Only death dwells

Was born
Supposed to be
Wandered in slumber
Without meaning

Mad figures
Clinging onto form
Running from
What they hungered for

Seized
To exist
Willed to happen
By the law of death

Death defines
Grants shape, names
Awakes uttering "I am"

A growth that feeds its roots
With the pulp of its own fruit
Devoid of understanding
Of anything other than the din in the collapsing
Seeks its place in the cycle
Without direction or quality
To mirror its observing maker
By carving itself hollow
Chooses its place
In the mill of orphaned requests
Or burns in the light
To which its eyes stayed blind
Become the stream
That hatches its treasures with necessity's weight
Become the scale
Of skin, as if dying, coils within

Alhainen
Liejukoira
Saastan keskellä
Itseään siittää

Painajaistensa
Uuvuttamana
Hylkiö
Itsensä kehällä
Itselleen antoi
Julmimman tuomion

Hylkiö
Itsensä kehällä
Reikäänsä
Vajoten
Nauraen
Saavuttaa
Turhuuden
Hurmion


[translation:]

Lowest of all
The sludge dog
In midst of filth
Breeds itself
Fatigued
By fever dreams

Castout
On its circle
Passed itself
The cruelest judgement

Castout
On its circle
Collapsing
Into its hole
Accepts laughing
Futility's thrill

Kosmoksen huhmareessa maa käännetään
Ja jyvät särjetään
Kasvoillaan makaamaan ojaan hautautuu
Keho maallinen
Hauras vaha hellittää
Uomaansa palautuu, muuta ei nähnytkään
Okra Jumalan
Auringonpyörällä pelto aurataan
Elementtien
Leipä murretaan

Ja kitaan heitetään
Leuat ammollaan
Alemman palauttaa
Ja ylempi vaietaan

Joskus toivoin heikkouttani
Lyhyttä hetkeä juurtua pinnalle
Pienenä miehenä rakentaa kirkkoni
Kivelle, joka jäähtyi hetkeksi


[translation:]

In the cosmic mortar the earth is spun around
& the seeds are cracked
Face down in the gutter, buried in the ground
Lies the earthly body
Of loosened fragile wax
The okra of god, immediately returned
Never risen above the bed
And yet the wheel turns
Spread unto those hungry
The elemental bread

The mouth stretched wide open
Into the jaws he's cast
The lower skin restored
And the higher hushed

Sometimes, in my weakness, I hoped
For a brief moment to cling onto the surface
As a small man to build my church
And to rest my bones on solid stone

Nesteen luo
Elämän alussa
Keuhkoissa
Siihen samaan
Loputtomaan
Nesteen mukana
Elämä ja loppu
Ensimmäinen matka
Jolla lopullinen on
Harhaa
Uni huuhtoo
Jatkuvaa pimeyttä

Ryömin kohdusta uuteen liittoon
Valmistin huoneeni huolella hetkeen
Kun asetuin kohti ei mitään siellä
Itsen syöksin itseä vastaan
Suosionsa kuin nurmikon katse
Nyt temppelinsä itkee visvaa
Kynnetty keto hengellä käydä
Lakoan jakamattoman tieltä
Itkin kuin tulessa tummuva lapsi
Sanoit: "älä muotoon kiinny"
Soihtuna aineen valtaa vastaan
Pyysin palaa loppuun asti
Pakopisteen palvelija
Tuijotin silmäänsä herkeämättä
Kun yhteys kuoli, kieli katosi
Maailman ranka kaaokseen vajosi
Lymysin hiljaa kellareissa
Maalasin verellä oveeni merkin
Sille joka pystyttää seinät
Järjestyksensä kulisseiksi
Ympärillä maailma heilui
Isänsä lihariipuksena
Piirtäen rajatun luomisen kehää
Suunnan ja aikeen lavasteena

Muista virtaaja
Että on loputon
Aina toisaalla


[translation:]

Unto fluid
Onset of life
In lungs
To the same
Eternal
Amongst fluid
Life with end
The first run
On which the final
Is delusion
The dream
Washes
The endless
Dark

From the womb I crawled to another bond
Carefully preparing my room for the hour
Of facing the absolute nothing there
Self against myself I drove
"His favor like dew on the grass"
Your temple's weeping purulent
A ploughed field calling the ghost
Flattened under the undividend to pass
I cried like a child on fire
You said : "the form is not of concern"
As a torch against the material rule
Brighter still I asked to burn
A servant of the vanishing point
Perseveringly I stared at its eye
Till the connection died, language was lost
The spine of all things to chaos sank
Silently in cellars I hid
With blood I painted a mark on my door
For him who saw and erected these walls
To stage his ordinance therein
Around my head the world took a spin
As a jewel of meat in its creator's chain
Drawing a circle of limited hold
To stage direction and divine will

Remember
Flowing
That it is
Without end
Always
Elsewhere