Päähäni säkki pannaan,
Säkki musta kuin pikinen yö
Ei sillä valoa kanneta torppaan
Ei siitä perheet leipää leivo, ei syö

Päähäni säkki pannaan,
Juuttikangas ja hikinen vyö
Nyt näen kirkkaammin kuin koskaan
Kirkkaammin kuin säilät salamoiden lyö

Puista kantta puolipohjat kaivaa
Aivan! Eivät liekit silloin uhkaa kun
Tanssimme uurnan päälle taivaan
Josta hiljaa sataa?

Kysyn "Saanko luvan?",
Luvan kysyn ja luvan saan
Kavaljeeri kaunis kuvan
Nahkaista hymyä tarjoaa

Minä kysyn "Saanko luvan?",
Askel viettää parempaan
Hetki painaa nyt haituvan
Kun taivas sekä kansi aukeaa

Puista kantta puolipohjat kaivaa
Aivan! Eivät liekit silloin uhkaa kun
Tanssimme uurnan päälle taivaan
Josta hiljaa sataa?

Puista kantta puolipohjat kaivaa
Aivan! Eivät liekit silloin uhkaa kun
Tanssimme uurnan päälle taivaan
Josta hiljaa sataa? Isiemme tuhkaa

Valkeat kesäyöt, valkeat vedet kaarisilloin
Kutsuvat kaislikot, kutsuvat kaarituet illoin
Iltamme saa kuin usva uuteen lumpeen kukkaan
Varoen
Ja meidät kuin maisema maalataan

Vaienneet muut, vaienneet valovuotein matkat
Valvovat puut, riippuvat koivut, lakkalatvat
Päällemme käyden
Sallien vain kuutamon täyden
Kuin varoen
Ja maiseman se meistä kauas katoaa

Ei soisi tämän koskaan päättyvän
Ei soisi kellot murhenäytelmän
Ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun
Aaveissa vainko olet mun

Hiljainen kesäyö hiljalleen käyden veden selkää
Minä tiedän sen, ajatus jota kaikki pelkää
Että kaartuis koivut ei, ei usva koskis lumpeen kukkaan
Se mikä meidät pakottaa jälleen silmät avaamaan

Ei jaksa aamu nousta alta kylmän öljylampun
Viritellen vilun jousta kulkee kukin yötään yksinään

Ei soisi tämän koskaan päättyvän
Ei soisi kellot murhenäytelmän
Ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun
Aaveissa vainko olet mun

Ei soisi tämän koskaan päättyvän
Ei soisi kellot murhenäytelmän
Ellen taas silmiäni avaa päällä peilin rikotun
Aaveissa vainko olet mun

Kylmällä kadulla, kivetyksen päällä
Lepää kynttilä
Ei lepata liekki, lämmitä tuli mieltä,
Sammunut sateeseen

Rapisseet lehdet, hennon kukkakimpun
Märkään maahan
Punaiset terälehdet peittävät jäljet
Tummuneen lammikon

On valjennut aamu ja vaiennut soitto
Korjattu pois on jäljet juhlan

Mustaan verhoutuu hahmo surevan,
Sateen seurana
Haihtunut humu jätti jälkeen miehen
Kylmän viileän

Saunan taakse hiljalleen
Kulkee mies hiljainen
Saattoväkeä matkassaan
Meklarin nuija heilahtaa
-Enää turha tinkiä on lopullista hintaa!

Arvailut on arvailtu
Silmät liinoin sidottu
Varmistimet poistettu on
Kukkakranssit ostettu

Pian matkaa kaukaiseen,
Missä ilma ohenee
Kun aamuun hiljaiseen
Vain tuuli puihin jää

Kauan kiusattiin ihmisen poikaa
Vaan nyt on hiillos sammunut
Ei palttoon läpi nauru raikaa
Saumat nauloin ommellut

Lumisen tien, korkean penkan
Kylmään kylkeen varovasti istuutuu
Siniset kasvot allapäin
Kohmeisiin kämmeniin hautautuu
Ei lämmitä käsiä palavat sillat

Sormien läpi valkoista maata
Tuijottaa katse etäinen
Roudan ja viiman välikössä
Yksin hymyilee itselleen
Taivasta kohti liekit saa

Sulkeutuvat väsyneet silmät
Hyinen viima vähitellen kaikkoaa
Lumisen tien, korkean penkan
Kylmään syliin viimein nukahtaa
Ei surevia jälkeen jää