Nyt kuulkaa talven henget, ja kutsuun vastatkaa
Te jotka veitte auringon ja saitte aamun varastaa
Kuun valoon kasvot luokaa, jäätä myöten katsokaa
Talven yöhön sytyttäkää tuli palamaan
Kylmän kuninkaalle, meren yllä kulkevalle
Udun läpi saapuu alle keskiyön auringon
Maailma on kuin lasia
Jään alla laulavaa meren mustaa loputonta unohduksen kuiskintaa

Nostakaa ääntänne
Nouskaa piiloistanne
Taivaan mustan alle nouskaa piiloistanne!

Missä ikinä unen henget kuljettekaan
Ajatuksissanne tulette tuntemaan
Hän piirtää sydämiimme pakkasen
Ja karkoittaa kuoleman

Päivä laskenut on ja yö on niin kylmä
Kuulen varjojen laulavan
Sodan tuulet niin kylmät nyt tunnen
Tuli sieluuni leimahtaa

Kiirii luokse kaukainen ääni taisteluun kutsuen, vaskien kaltainen

Kylmä on rautainen kuolema
Hyiseen maahan kun nukahtaa
Valve unen sineen sekoittuu
Ennen kuin kaikki on mustaa

On voittamaton hän jolla muassaan on aseet rautaa,
sydän kuin tulta!

Päivä laskenut on ja yö on niin musta
Veri lumeen sekoittuu
Voiton äänet kantaa taivaan ääriin, maa soi!

On aika siirtää meret paikaltaan ja kaataa vuoria
Yksikään ei armoa ansaitse kunnes ruumiimme jäävät pimeyteen
ja viimein maailma hiljenee

Lomasta puiden varjojen saavuit luokseni.
Hiljaisena kuin unohdus, kuin aaveet uniini.
Kylmänä kuin menneet aamut, lailla öisen kaipauksen vangitsit mut ikiyöhösi, sanatonna hiljaisuuteen.

Hylättynä mustaan yöhön, tuomittuna kulkemaan.
Lohdutonna iäisyyteen, yksinäiseen pimeyteen.

Äänesi kuin haudan takaa, ei päästä otteestaan.
Hyinen kuin kuollut marraskuu, loputon kuin talven yö.
Nämä aavemaiset hetket jatkuvat loputtomiin.
Ja vain kuoleva sydämeni tuntee kaipuusi.

Vain yön silmät näkevät kun ovet lukitaan.
Kun valot sammuvat ja vain pimeys jää.
Ja yksinäisyys vainoaa.

Heräsin siniseen kajoon talvisten iltojen,
ja kuun kutsun myötä vaelsin metsän pimeyteen.

Kaukaa takaa aikojen, tyhjästä saapuen näin vaietun salaisen kuiskeen taikojen.

Tanssii loimussa tulien
Suden askelin laulaen
Sanoja vanhojen jumalten
Noidat varjojen kaltaiset

En saattanut liikkua, vain katsoa kajoa.
Saatanan henki joka varjossa vartioi yön taikamenoja.

Kuun irvistävän alla saapui sisimpääni routa.
Sieluni talven sydämeen pysähtyi muistoon unenkaltaiseen.

Kuinka hiljaa salini soivat, kun tuulet kuolivat ja vuodet loppuivat.
Miekat katkenneet, ja veri nyt kuin lunta. Kun sodan jumalat nukkuvat ikuista unta.
Sydämeni peloton kaipaa yön lepoon.

Rautaiset, mahtavat aseeni ja veren tahrima panssarini palakoon kun jätän kylmän maan.
Kohti avaruuden mustaa, kohti hämärää ja kaukaista valoa loistavaa.

Usva joka tuntee salaiset kuolon tiet!
Ohjaa tieni taloon jumalten.
Valaise tyhjyyden tiet, valaise tämä yö!
Johdata läpi vesien loputtomuuden!

Ja minut viedään Valhallaan, siellä synnyn voimaan uudelleen.
Kunnes maailma uudeksi taistellaan, porteilla vartioin kuunnellen.
Kunnes taivaanrannassa näen laivat hiiltyneet, ja veljiäni tervehdin kun taas kohtaamme toisemme.