Instrumental.

?Vanhoihin synkkiin ajatuksiin.

"Ash nazg durbatulûk, ash nazg gimbatul,
Ash nazg thrakatulûk agh burzum-ishi krimpatul."

Missä Musta Ruhtinas istuu saleissaan,
Mustan usvan ja Varjon, Kuoleman kodossa.
Pahuuden mailta, mailta joiden yllä lepää
Valotta taivas, lämmöttä ilma ja ikuinen
Kuolema julmana. Kuulkaa, yhdeksän ratsastaa
Ja Uusi Mahti nousee.

"Ash? Krimpatul."

Aikamme, Järjestys, Tieto, Valta

Pimeyden kaamea mahti. Sydämemme,
Kylmästä autioina, vihan ja tulevan
Koston odotuksen roihutessa mielissämme.

Polttakaa Ilon? Valkoinen Valtakunta!

Me ratsastamme yhdeksän kärjessä Yönä,
Sammuu kipinä auringon kuten myös kristityn elämän.
Kosto, kylmyys on satanut kuun kelmeästä loisteesta.
Läpi mustien metsien ikuisuuteen?
Kuoleman Valtakunta. Kaaos hallitkoon
Yli valkoisien kotien, valtakuntasi on tuhkaa.

Kaikki kerran valkoinen yltänne?
Kerään itselleni ja heille
Rinnallani poltamme kylmän muiston.

Niistä haavoista jotka nauloilla
Aikaan saatiin herramme mahdin
Naulatessa Kristuksen.
Jeesuksen verellä värjäytyneet vaatteenne
Aina ikuisuuteen puemme yllemme.

Aina ikuisuuteen?

Viha on virrannut Tuomiopäivän
Sielujen surusta. Synnyinkasteesta
Mädät kallonne murskataan joukostamme,
Ei sijaa elämälle, ei tuntumaa toivoon.

Inhon ja julmuuden miekka on syvällä lihassanne.
Sielunne liekkeihin, virtoina avoimista
Haavoista ylle hautojen, tuhannen jos toisen
Jeesuksen oppiin kerran turvanneen.

Kaikki hänestä on poissa,
Kahdentoista ensimmäisen
Kuoleman poishuuhtomana
Hautausmaiden tulissa.

?Ja yllämme vaatteenne,
Ilman kristinuskon tahraa
Ja valhetta vaikka miekanviiltämät,
Ja vaikka värjätyt Jeesuksen verestä.

Suru on valloittanut kaiken.
Siellä mistä hyvyyden ilot on pois ajettu.
Tuulet syöksyvät avoimesta haudasta
Viiltäen jäisenä kunnes viimeinen
Valon kipinä on sammutettu.

Muistakaamme surunkelmeä hautajaiskuu
Jonka katseesta enkelit turhaan etsivät sääliä.

Ajattoman kunnian ja kylmän loiston ajat
Kun Kuolema korjasi satoaan.

Me olemme synkän mahdin hovi,
Silmän suuruuden hallitsijoita.
Ikuisen mustan taidon kantajia.
He, jotka tuovat kristityille kuoleman.

Me olemme Paholaisen ritareita,
Hiidentornin musta Mahti,
Jonka alle Hänen tuhonsa
Voimat suotiin.

Nämä ajat muistissamme käymme sotaan,
Viimeiseen, surumustan taivaan
Ja talven lumien ylle.

Uusi saatanallinen todellisuus,
Elävä saatanallinen unelma,
Meidän Mahtimme Kuolemassa.

Lojuu kristinusko nyrkin murskattua
Sen elämäntahtoisen heikon kallon.

?Mädän veren löyhkä,
Helmiportin lyötyjen,
Nousee usvamaisen kaltaisena
Juurelta Kuninkaan istuimen,
Tehdyn noiden lyötyjen isien
Ja perillisten kalloista
Ja ahdingosta.

Valosta orjuutimme heikot sielunne
Jotka Saatanan tulesta
Ovat Kuolemalle annetut
Tuhanneksi vuodeksi kärsimykseen,
Aina tuhanneksi jokaisesta
Jona Jumala katsoi yllenne.

Ei surua vuoksenne, surua elämästä.
Liha ja veri Jumalan rakkaudesta
On kaikki poissa?
Kaikki kyyneleet, kaikki ilo,
Kaikki vapautenne.
Ei surua vuoksenne, surua elämästä.
Silti kunnioitamme kuolemaanne,
Vaikka syljemme itkevän Isänne
Kasvoille ikuisia haavoja?

Kohti Tuomiopäivää täynnä tuskaanne,
Tyhjän ja aution taivaan tähden
Lämmin tuike silmistä on poissa
Kun Jumalan sydän on murskattu.

Kun yö on loputtomana
Ikuisuuden varjo yllämme
Taistelun kentät kristityn
Kuoleman kehtona
Ovat Hornan mahdin
Monumentaalisin luomus.

Sen pahuuden musta Pantheon.
Niin kauas kuin silmä kantaa
Lojuu iskujen murjomia
Elottomia ruumiita
Elämän heistä poistuneena,
Mustan raudan purtua (heidän)
Lihaansa kalvaen, polttaen,
Raastaen ja repien.

Taistelun yö muuttui lopun saapuessa
Synkemmäksi, Kristinkansan kuolemalla
Valon lyöden.

Haudaten sen papit tuhkaan
Joka oli heidän kirkoistaan jäljellä.

Noina hetkinä tuho, hävitys ja kuolema
Kävivät Grimsgardin pihasta marssien
Lopun kaikki ennustukset totena käsillään.

Aseina joilla Jumala ja Poikansa
Hakataan hengiltä,
Nyt. Ja uudelleen.
Yhä muistojemme toivossa. Uudelleen.

Kun liekit ja löyhkä
Palavasta lihasta
Nousevat ylle taivaan
Savusta ja tuhkasta?
Kun Helvetin uusi aika
Päällä maan on rakentanut
Valtakunnan meille ja itselleen
Jumalan valon viimeinenkin sielu
On tapettu Pimeyden kylmyyteen.

Lumeen hautautuneiden laaksojen
Yksinäisyyttä ei enää ole,
Vaikka maillanne ei elämä hallitsekaan.

Kaksitoista ja kolme
Seurana hiljaisuudelle
Jäätyneinä yön pakkasasteista
Muistomerkkeinä aution erämaan
Kunnes Tuomiopäivänä tanner hukkuu
Vihan mustaan tuleen.

Tuolloin ennen iloisen Kahdentoista
Lumen ja jään hautaamat sielut
Palavat soihtuina pohjoisessa,
Yllä mahtavien metsien ja maan.
Ja kolmen ennen myötätuntoisen
Silmiin palaa elämän pilke,
Saatanan julmasta mahdista,
Jotta he näkevät tuhonsa
Tuntevat tuskan uudelleen
(Ja muistavat Kuoleman maan)
Ruokkien meitä ihmis-pelolla.

Astuimme pois Valosta,
Pois elämästä läpi Helvetin porttien.

?Ja haudankylmyys jäi taottuna
Talvenvarjon pimeyteen
Josta Saatana kerran nostaa
Sen miekkana Jumalan kaulalle.

Tunnetteko Helvetin hengityksen?
Loppunne on koittanut.

Jumalan elämänvoiman teho on kaikonnut.
Kristus on jälleen naulattu ristilleen.
Kuuletteko Tuomiopäivän julistuksen?
Taivaan hovi on autio.

?Ja Saatanan miekka.
On antanut veren virrata.
Ahdinko ja sorto,
Ihmisajan kohtalo on täyttynyt.

Astuimme pois Valosta,
Pois elämästä
läpi Helvetin porttien,
Haudankylmyyden maille.

Käymme Helmiporteille pilkan
Ja halveksunnan utuisilla siivillä.
Sumu tihenee kun käsi ihmis-ajoilta
Viiltää auki Jeesuksen kaulan,
Elämän suojaavan lämmön muuttuessa,
Kylmän ja Pimeyden miekaksi
Jolla Saatana korjaa valon lapsia
Tappaen sydämettä, ilman armoa.

Kuolematta vaelsimme aikojen saatossa
Kuolevaisten ihmisten joukossa.
Me vaelsimme, emme kuolleet,
Ja nauroimme sinun Pojallesi.
Me olemme se mahti joka hänet
Jo kerran naulitsi vaikka itse
Emme käsiämme tahranneet.

Sinusta ei ole Tuomiopäivänä
Vastukseksi Herrallemme,
Pimeys ja Helvetin julmuus
On jo voittanut vihassa.
Laumasi on ilman paimentaan
Surun ja kauhun varjossa...

Jeesus on jo tapettu uudelleen,
Hänen kallonsa murskattu Äitinsä vereen?
Me olemme ikuinen piikki silmässäsi,
Myrkky joka virtaa Elämäsi juurilla
Ja riemuiten tuhomme lähteen
Jolta armon sanotaan syntyneen.

Peikkomaille, matka käy,
Viha mielissämme.
Kuoleman istuin on kutsunut.
Hän, joka hallitsee?
Me, kuolemattomat,
Saavuimme yli ihmismaiden,
Yli heidän kyliensä ratsastimme.

Talven mustilla pedoilla,
Varjoilla hänen liekistään.
Vihamme, kyliä tuhkan tummia jälkeemme.
Ihmiskyliä, ilman elämää, ilman lämpöä.

Maillesi me olemme saapuneet,
Osoita meille se jonne meidän on kaipuu,
Kuoleman maan kotomme.
Peikkomaille. Valosta emme löytäneet iloa,
Vain julmia ääniä ja mielettömyyttä.
Vain elämään mieltyneitä ajatuksia.
Ihmiset! Me tulemme takaisin Tuomiopäivänä.

Instrumental.

666 - Helvetti on irti.
Sota päättyy voittoomme ristinmiesten haudoille.
Saatana hallitsee istuimeltaan.
Tuhon myrsky Herramme silmästä,
Varjoina vihan ja koston liekeistä.

666 - Tuomioon on hetki.
Sota päättyy voittoomme ristinmiesten haudoille,
Ylle sodan pyyhkimän hautausmaan
Jää vain sielujenne tuska
Jumalan kuoleman tähden.

Kunnia, kunnia Herrallemme.
Kunnia Saatanalle!