Tällä puolella katua eivät tutut tule vastaan
Ei teeskentelyä, ei pitkiä puheita
Minun virkani täällä on ainoastaan
Mitata tämän raskaan tien pituutta

Puen päälleni surupuvun, liityn ruoskijakulkueeseen,
Jossa lepytetään jumalia, joita saamme kärsien rakastaa
Unohdan, miltä tuntuu nähdä vesi vapaana pitkän talven jälkeen,
Kun se pääsee virtaamaan uomassaan

Jos sanon, ett taivas on musta
Se on niin musta kun tahdon sen olevan ja
Jos sanon, ett maailma ei pyöri
Se ei silloin pyöri, jumalauta
Suustani syljen tätä totuutta
Saan sen maistumaan puulta ja suultani
Luetaan taas ihmisten historia

Jotkut eivät tiedä miksi ovat täällä,
Jotkut elävät elämäänsä elämällä

Linnut laulavat joillekin muille, harput helisevät pelastetuille
Mutta jotkut eivät kuule, eivätkä tahdokaan

Kuolemalla on luja ote
Sen kynnet pitävät minusta kiinni jo

Tule surma sarvinesi,
Tuudittele lastasi Tuonelaan
Tuonne kirkon mullan alle
Luutarhaan maatumaan

Tule surma suon poikki,
Tule halki metsämaan
Kulje kotipihojen poikki
Lastasi halaamaan

Tuo venettä Tuonen tyttö,
Lauttaa Manalan lapsi
Mitä täältä saada voi?
Täällä aina virret soi

Täällä laulaa surun lapsi,
Valittaa murhettaan mustaa,
Maallista vaellustaan,
Ikuista kaipaustaan

Eikä minulta paljon puutu
Vain kyky ymmärtää elämää,
Halu palella Tuonen joen laiturilla

Linnut lepäävät olkapäilläni,
Seisahtuvat harteilleni ja
Katseeni uppoaa ihmisten virtaan

Väkevän ihmisvirran partaalla
On niin helppoa valita
Piiat ja rengit Perkeleelle

Saan kädessäni pitää tätä maailmaa
Kädelläni minä saan kaiken valon siitä puristaa
Kaunista sadetta, maa ja taivas ovat täynnä lehtiä
Kaunis loppu, kaunis lähtö ihmisen ehtiä

Turhaan odotat puihin lehtiä,
Turhaan odotat laulun syntyä,
Turhaan etsit hääpukua itsellesi

Pakkaseen minä valan sielusi,
Syväjäädytän sydämesi,
Sinut laulan kylmän kiven sisään

Tätä hetkeä odotin kauan,
Itkin katkerista kyynelistä
Jokia, järviä, valtameriä
Vihdoin saan omani periä

Maailma syö miehen, uroksen upottaa
En anna periksi, turha on opettaa
Muuta kuin, minkä jo osaan
kylmän kiven osan

Tuonen tytön, mustatukan
Otan vaimokseni
Ei häissä iloita, nosteta maljoja
Tuijotellaan vain toistemme kalpeita kasvoja

Graniitti
Graniitti ei murru milloinkaan
Graniitti (tätä poikaa tarvitse hävetä)
Graniitti ei itke milloinkaan

Ei tätä poikaa tarvitse hävetä
Teen kyllä osuuteni
En puhu, pukahda, itke, valita
Sappi suunpielistä valukoon kuolana

Verenperintö edessäni virtaa
Hornan mustana jokena
Aikani sitä tuijottelin, ja näin
Se virtasi taaksepäin

Lähdinpä vain katsomaan
Lujaa luontoani,
Sakeaa vertani,
Kauas yötaivaan taa
Meriin rannattomiin

Aamua täällä odotan
Kuun tomua satelee
Taivaalta harteilleni
Kuka sitä päälleni kylvää;
Pahoja ajatuksia?

Nauraa, nauraa Perkele itkussa!
Laulaa, sen pilkkakirveet itkussa!

Seinästä seinään
Kuljen kauan,
Ihmiselon verran
Välissä ikkuna, josta
Katselen ihmisten
Iloista elämää

Minä synnyin hyväksi,
Hyvyyttä palvelemaan
Minä ryhdyin uniasi,
Haaveitasi pinoamaan
Nyt en saa olla ihminen,
En saa olla jumalakaan
Olen täällä vieras mies, vieraalla maalla,
Kaukana kotoa

Yöllesi laulele,
Yötäsi syleile
Sieltä löytyy leposija
Syyllisyydelle, valheelle
Ei siellä katsota silmiin,
Eikä kysellä nimiä
Rautaisella sauvallani
Siellä paimennan teitä

En kumarra
Tuhkaa, en tomua
Oppinut en nöyrtymään,
Anteeksi pyytämään
En kumarra
Tuhkaa, en tomua
Oppinut en itkemään,
Armoa pyytämään

Kaiken saat minulta jos polvistut eteeni ja kumarrat minua!

Olen tulesta otettu tuli,
Ensimmäinen enkeli
En nöyrry edessä ihmisen,
Nöyrryn edessä kateuteni
Joskus kaipaan syliä,
Jossa voisin levähtää
Valonpilkahdusta valtakuntani hämärään

Nainen, sinä olet metsä, olet
Vihreä, hyvä
Minä olin pieni poika, joka
Eksyi sinuun
Nyt en ole pieni enää, en
Ole pieni enää
Silti en tiedä mitä tehdä, en
Tiedä mitä teen

Sylissäsi kuu ja sylissäsi
Aurinko, tähdet
Verhonasi kevään silmut ja
Syksyn lehdet
Sanasi niin lämpimät tai
Sanasi jäiset
Niihin voisin hirttäytyä,
Niihin sanoihin

Kirjoittamaton (kevätjäät, sinun silmäsi ovat)
Kirjoittamaton (syysjäät, ajatuksesi ovat)

Kyllä tuolle varrelle,
Noille muodoille
Kosijoita löytyisi, kyllä
Ottajia olisi
Miksi otit siis minut, otit
Mitättömän, huonon
Joka ei sanaansa pidä, ei
Ole kunnon mies

Ilo katosi ilmaan,
Laulut menivät tuulten mukana
Syntymättä, elämättä
Parempi olisi olla

Varmana kulkee ankeus täällä,
Se ottaa omansa
Ja rukous valuu
Raavaankin miehen huulilta

Vihattu!
Uskon Jumalan vihaan
Vitsauksillaan heittelee meitä,
Vihaa meitä perkeleitä

Miekkani ennen maistoi verta,
Nyt se ruostuu vierelläni
Eikä mikään, ei mikään
Meitä tästä unesta herätä

Puiden rankojen katveessa kulkee
Helvetin pitkä, kapea tie
Suora tie, joka on
Keltaisten lehtien peitossa

Sen varrella katselen lintuja,
Jotka vievät osan minua
Taivaalle noustessaan, lentäessään sinne minne
En pääse milloinkaan

Olen työn raskaan raataja,
Olen yksinpuhuva
Kannan kirkkomaan multaa taskuissani,
Pimeyttä harteillani

Ei pääse vaivainen sieluni
Ikuisen kylmän kynsistä,
Ei pääse vaivainen sieluni
Ikuisen jään kourista

Yön sylissä,
Talvikylissä
Taivas puhaltaa kylmää, maa menee routaan,
Jähmettyy
Pimeän pidoissa yö pitkittyy

Kaukana siintää portti
Jylhänä, yksinäisenä
Myrskyjen piiskaama,
Ruosteinen, yön kylmän takoma

Portin takana puiden latvat
Kylpevät auringossa,
Jäät ajautuvat rantaan,
Joki virtaa vapaana

Muutaman metrin syvyydessä on aikaa miettiä
Mitä tuli sanottua, mitä tuli tehtyä
Kun ukosta puskee koiranputkea, kukkasia
Se lienee kauneinta, mitä jää jäljelle minusta

Olet aina tulossa - ruumiinlaulaja
Olet ainoa
Olet ainoa...

Juhlat on juhlittu, laulut laulettu
Maljoja kilistelty, päälle naurettu
Ja nyt kun koitan löytää kurimuksesta ihmistä,
Löytyykö sitä
Kysyn: löytyykö sitä?

Laula minulle laulu, laula minusta ihminen!

Olen niin väsynyt
Täällä kuuntelen yötä,
Täällä kuuntelen itseäni
Vain öisin kuulen ne henget, jotka
Vievät minua,
Raahaavat minut pois

Unessa näen talon, näen pihan,
Joka kasvaa nyt
Pitkää heinää
Harja nojaa ulko-oveen
Eikä ikkunoista
Kukaan katso ulos

Kuun kajo on jäätynyt joen pintaan

Jostain pihalta, heinikosta löytyy
Vanha kaivo
Jos vain jaksaisi etsiä
Kävelen rantaan, saunalle
Kivijalka
On koivikon peitossa

Kuun kajo on jäätynyt joen pintaan
Joutsenet uivat joessa myötävirtaan
Niitä lapsena katselin saunan luota
Tahdoin matkata
Niiden mukana

Kuun kajo on jäätynyt seinän pintaan

Lapsuuden maisemista luulisi
Löytävänsä
Onnen hetkiä
Täältä niitä joutuisi hakemaan
Enkä uskalla penkoa,
Uskalla muistaa

Kun herään on hiljaista
Kuun kajo on jäätynyt seinän pintaan
On tyytyminen vähään
Jääkaappiin,
Kaukosäätimeen

Nyt sieluni tuijottaa minua
TV:n lumisateesta
Ja kun katson sitä vatsani yli
Tiedän etten
Ole yhtään mitään

Kuun kajo on jäätynyt seinän pintaan