Maasta nousevat vuoret jylhät
Huiput taivaalla pilviä halkoo
Vihreät metsän ylväät
Maan pinnalta taivasta katsoo
Joet kauniit virtaavat uomissaa
Vettä kirkkainta juoksuttaa
Kansa rauhaa rakastaa
Rakkauttaan mailleen jakaa

Myös sotia kokenut on tämä maa
On se ruumiita kantanut kuorellaan
Silloin miehet huutavat tuskissaan
Kun verta on joetkin puolillaan

Kunniaa, sitä huutavat
Kuollessaan
Niin soturit kuin kuninkaan
Kristallivuoren Maa…

Tuuli viileä puhaltaa
Vesi suolainen meressä uinuu
Tuuli vedestä vaahdon nostaa
Veneet aalloilla hiljaa keinuu

Vaahterat, jalavat ja tammet
Puut suorat vaaroilla kasvaa
Kristallinkiiltävä vuori
Kivimetsästä taivaalle nousee

Kuun kierron kuudes hetki
Pimeys valon voittanut
Yö päivää pidempi
Aurinko mailleen laskenut
Lapsi uusi ilmaa hengittää
Poika nuorempi kuninkaan
Niin prinssi uusi kastetaan
Veri rohkea suonissa virtaa

Vaan on vanhempi veljistä tuskissaan
Hänen paikkaansa poikako uhkaa
Polttaa kehdon kauneimman
Jää jäljelle pelkkää tuhkaa

Ei prinssiä kehdosta löydy
Ei poika tuhkassa makaa
Ei onnistu veljeään tappamaan
Ei kadonnut uhkaava vaara
Niin vaihtuvat päivät ja vaihtuvat viikot
Veljistä vanhempi vahvistuu
Pian miekkaa käteensä sovittaa
Oman veitsen vyöllensä saa

On nuorempi veljistä kahden
Täyden kymmenen vanhempi saavuttaa
Vie hän veljensä metsään synkkään
Yhä syvemmälle johdattaa
Juurella suuren tammen
Hän veitsensä kohottaa
Mut ei pysty hän veljeään surmaamaan
Vaan vaaroihin katoaa

Yksin metsässä vaeltaa
Ilman opastajaa
Ei löydä hän polkua pelastavaa
Ei kotia milloinkaan
Yksin hän pimeässä harhailee
Yksin hän kivellä itkee
Vasta kahden, ei selviä omillaan
Liekö pedot hänet huomanneet

Pian edessään näkee hän silmät
Tulen liekkien lailla ne leiskuvat
On peloissaan poika onneton
Kun nälissään sudet ulvovat

Harmaa kaapu päällään
Sauva puinen kädessään
Puiden lomasta ilmestyy
Luokse prinssin mies vanha
Tämä druidi metsän kivisen
Vie pojan nuoren muassaan
Vaan on prinssi vieläkin peloissaan
Sillä tiedä ei kohtaloaan

Nousee kuu ylle peikkomaan ja saapuu yö mustissaan.
On tullut aika suuren peikkokuninkaan nousta ylös valtaistuimeltaan.
On tämä hetki kauan odotettu joukossa peikkojen.
Siksi hurraa kansa hurmiossa huutaen,
Kun kohoaa valtikka kädessä kuninkaan
ja alkaa loistaa timantti päässä valtikan.
Joko nyt on tullut aika suurten peikkojen vapauden?

Käy peikkokuningas muiden maita valtaamaan
Ja kaikkialla hurme virtaa.
On suuntana peikoilla haltioiden maa
Ja nyt ne vain odottavat iltaa…

Vaan suuri on mahti myös ihmisten
Sekä metsien haltioiden.
Peikkojen verta janoten he käyvät taistoon riemuiten.
Yhdessä peikkoja murskaten ne käyvät läpi metsien.
Niin loppuu taru viimeisen kuninkaan peikkojen.