Havukruunu - Kelle Surut Soi lyrics
 |
Tracks 01. Jo Näkyvi Pohjan Portit
02. Vainovalkeat 03. Noidanhauta 04. Vainajain Valo 05. Vaeltaja 06. Myrskynkutsuja 07. Verikuu 08. Kelle Surut Soi 01. Jo Näkyvi Pohjan Portit
Niin pitkään maita mittasin
Ja virstat raskaat vaelsin Yli kuolleen korpimaan, kautta usvain kohti pohjoista Mä miekan ja mahdin, tiedon tulen ja taian laadin Katsoin tähdistä kohtalon tiet, jotka kohti kuoleman valoja vie Kuu kalpea kulkevi edelläin, miekla kalevan kannella loistaa Jo siintävi kaukana silmissäin tähtikirkas ja kylmä hohtaa Pohjan leimu ja pakkanen, kuin taikojen verho noitien Niin viimein käyn ohi porttien, jotka uhoaa jumalten voimaa: "Kätkeös uuvukses rautaan Sota sydämes karkaisee Kunnes talviseen hautaan Lasket sä väsynees Painaos pääsi mun povellein Sulje silmäs ja unohda Laske sun uuvukses ovellein Jolta näkyvi portit Pohjolan" Hautain yllä hämär syttyy Siintää kauas tyhjyyteen Maan povess' sydämes leimuu Ja valaisee yön pimeyden Kätkeös uuvukses rautaan Sota sydämes karkaisee Kunnes talviseen hautaan Lasket sä väsynees 02. Vainovalkeat
Syttyy sodissaan taivaat,
kuin syömmeni kaivaten Kulo leimahtaa tähtien hautaan, kuin tulet yön jumalten Tyrskyt tyveneen piirtyy, rannat liekkeihin leimahtaa Kajo terhensaarten linnain, saa vereni kuohuamaan Se saa mut kaipaamaan Niin saa mut muistamaan Vain yksin yö tietää, kuinka hiljaisuus soida voi Taivain tyhjyydessä laulaa, niin kaukaa ääni soi Vain yksin yö tuntee, sanat survan laulujen Säkeet sytyttää kaipuun liekkin, paloon merkiks jumalten. Rannat taivaan palaa kuin vainoten Kuin lumilyhdyt yllä vanhojen hautojen Kuin entisaikain kuolleiden kuninkaiden Loisto hiipuu, niin kuin syömmein kadoten. Katoaa, katoaa rantojen taa, vajoaa syvyyksiin paloni sammuksiin Katoaa, katoaa kauas loistostaan, Hiipuen lieskat hiljenee varjoihin surujen. Katoaa, katoaa rantojen taa, vajoaa syvyyksiin paloni sammuksiin Katoaa, katoaa kauas loistostaan, Hiipuen lieskat hiljenee varjoihin surujen. 03. Noidanhauta
Öinen usva kätkee salaiseen
Varjoon puiden, mustaan pimeyteen Kauan siiten uneen vaipuneen Vanhan noidan haudan hiljaisen Vaan joka yö, vaik' nukkuu iäistä untaan Aavevalon myötä nousee haudastaan Ja vain kalpea kuu ja tähtein muisto valvoo Kun kehtoin ylle saapuu, ja verta janoaa Ah, nuo lapset vielä vailla jumalaa paluun voimaan valmistaa Mut viel tuo vanha hauta kauan Leposijan hälle varmistaa Outo usva nousee metsän sydämeen Hyisen hahmon kätkee pimeyteen Jääköön unhoon, kunnes kuolleet nousee Veri vainaan valvottaa 04. Vainajain Valo
Tyhjät talot, autius kuolevan maan
Unho harmaat verhot nostaa Ken kulkenut on tästä, kuka varjon langettaa? Mi' on tää outo taika joka ilman pahaks saa? Hyinen viima, ääni ainokainen Laulaa lomi jättömaan Ennen valoisa ja lämmin, nyt koti kummitusten Kylmä kulkenut on tästä, merkki musta kuoleman Vainaat harmaissaan hautoo kulkevi kohtaloaan Kalvaina käykäätten kylmään Aaveet sanatonna Talven tulet jo saa Varjot maan tummenemaan Valo viipyy yllä lumenkruunaaman Kunnes viimein sielunsijan sammuttaa 05. Vaeltaja
Tuhat kuuta katsoi kasvavan
Tuhat aamua heräs pakkaseen Tuhat yötä veti varjoja vainajain Tuhat ääntä lauloi taiassaan Ääneti öinen tuuli Seuraa matkaajaa Väsyen vaivoissansa Kauas taivaltaa Yksin astuu, minne maailma katoaa Missä salaisuudet Etsijäänsä odottaa Yön mailla matkaa, yksin talven tannerta käy Vailla elon taakkaa, Ei lumssa jälkiä näy Taas taivaat kuin rautaa, Ja pohjainen myrskyää Vaan matkaansa jatkaa, Nuo tuulet ei häntä nää Vain varjona yllä Korpimaan kulkee Yöhyt yllään väräjää Vain kajo kuun Oudon rettinsä tuntee Ja johtaa kauas hämärään Vain varjona hän Kauas kylmään kulkee Yöhyt yllään väräjää Vain kajo kuun Ja vanhat tähdet tuntee Miss' päättyy taival tää vaeltajan Vaeltaja Vaeltaja 06. Myrskynkutsuja
Nukkuu mustaa untaan
Maailman syvät veet Äänetönnä usvat kun taikani näin teen Taivaan tumma vyöryy Ylle hiljaisen, vaitonaisen maailman kun laulan loitsuten! Yön ääni väräjää Pitkään kuiske ennättää Sadetta ja Salamaa Maan jano odottaa Viima jo käy, tuuli tarttuu hivukseen Odottaen, käännän katseeni pohjoiseen Myöten aavaa, saapuu kuin verho taivaan Ja kun vihmoo, tiedän, kohta jumalten vasarat pauhaa! Taivaan mahdin vetää päälle maan: Myrskynkutsuja! Vaviskaa vapahtajat, nyt puhuvat oikeat jumalat Ruhtinaat maan ja taivaan Suuret voimat vanhan maailman "Ken tuntee sanat, jotka jää mun jälkeen kauan elämään Saa myrskyn mahdin kutsua, ja kanssaan kulkee jumalat." 07. Verikuu
Niin pitkään piirtyy ylle maan
Enteet taivaan kanteen kirjoittaa Vimma hautaan hiipuu ja palon hengen sammuttaa Hyinen tuuli yössä ulvoo, ja varhot kolkot täyttää maan Vimma vaivaan vaipuu ja yön mustan yllein saan Valo värjyen vihdoin saapuu, ja laulaa outoja sanojaan Niin sortuu elon linnat, ja routii hengen maa Kajo kalvaan syttyy vereen, sen kylmenemään saa Piirtyy päälle taivaan Surun silmä hurmeinen Korkealta katsoo, kutsuu kotiin kuolleiden Verikuu! Verikuu! Outoon uneen syömmein uupuu! Valveen saan viimein unhoittaa. Kapeet sieluni sammuttaa. Vaan valotonna valvoo yllä kuolleen, kalvaan maan, mustat siivet Saatanan Hän sydämeni merkin totisesti tunnustaa, se palaa tulta ja rautaa Velka miekanvihan ja voiman viimein henkein saavutaa, ne ei seuraa kuolemaan Pimeyteen hän henkein liittää, sielunsotain sammuneen, ikiyöhön hiljaiseen Vaan valotonna valvoo, veren kuuta katsellen, suojas surun varjojen Muotoon outoon mietteensä pukee, ja kuin öinen ratsumies, hän kuolleet unhoon vie Väärti voiman sekä taikain, se kallis hinta on, kuin uni loputon Se uni silti voittaa taivaan valheen orjuuden, siks' yön varjot valitsen. Verikuu! Verikuu! Outoon uneen syömmein uupuu! Valveen saan viimein unhoittaa. Kapeet sieluni sammuttaa. 08. Kelle Surut Soi
Muistakka,
tulen taian tuntijaa Veriraudan mustan merkin kantajaa Hälle soi, surut suurten aavojen Laulaen, meren aallot murtuen Kuin lyhdyt linnojen Syömeni syys-yössä syttyen valaisee Laulut hämäräst' jumalten Sanat kauan sitten kuolleiden Paloon tulen iäisen Myötä säkeiden kävelen Ja tuulet tuimat tuiskuaa Lauluun kauas korkeaan Muistakaa, sodan tuulten kutsujaa Aasain vimman salaisuuden varijaa Hälle soi, vasket luota vuorien Ja talven yö, puhurit pitkän pakkasen Kuin lyhdyt linnojen Syömeni syys-yösä syttyen valaisee Laulut hämäräst' jumalten Sanat kauan sitten kuolleiden |